Viihteelle.
Bonjour
Sain eilen postikortin Ranskasta vanhalta ystävältäni ja oppi-isältäni Janne-Paulilta.
Oli oikeastaan pelkkä sattuma että minusta tuli viihdetaiteilija. Ajatus ryhtyä taiteilijaksi syntyi eräänä syyskuun iltana Pariisissa.
Pitkä, melkein kaksi viikkoa kestänyt virkamiesurani oli juuri traagisesti katkennut ja likviditeetti ongelmat alkoivat olla kestämättömiä.
Kulmabaarissa törmäsin sattumalta erääseen Jean-Pauliin. Janne-Pauli (kuten minä häntä kutsun) oli katulaulaja ja hän pyysi minua kaverikseen esiintymään. Yritin selittää huonolla ranskankielentaidollani Janne- Paulille, että musiikilliset taitoni olivat vielä kielitaitoanikin kehnommat. Ärsyttävään ranskalaiseen tapaan Janne-Pauli vain höpötti puheeni päälle, huitoi käsiään ja nauroi. Hänen mielestään olin: "Bouffon." En ymmärtänyt mitä hän sanoi, mutta melko lailla taiteelliselta se kuulostivat.
Sain Janne-Paulilta lahjaksi kitaran jota hän ei itse käyttänyt, koska kitara oli hänen mielestään, rakennettu jotenkin väärin päin. Minulle se kelpasi, sillä punainen kitara sopi hienosti kenkieni ja solmioni väriin. Ostin viimeisillä rahoillani vielä samaa sävyä olevan baskerin. Nyt olin valmis astumaan kansainvälisille estradeille.
Loppusyksyn esiinnyimme Janne-Paulin kanssa Pariisin kaduilla. Huomasin että ranskalaiset arvostivat suuresti ja avokätisesti suomalaista kulttuuria. Kun tuli vuoroni esittää suomenkielellä Jätkän humpan, Palpan Killin tai Rovaniemen markkinoilla alkoi kitaralaukkuun kilistä silloisia ranskan frangeja. Laulujen sanoja en muistanut kuin sieltä täältä, mutta eipä niitä kukaan olisi ymmärtänytkään.
Suomeen palattuani ryhdyin esittämään taiteellisesti korkealaatuista ohjelmistoani mitä erilaisimmissa paikoissa. Havaitsin, että aina kun esiinnyin, minulle naurettiin, halusinpa sitä tai en. Yleisön reaktio vaikutti negatiivisesti minulle tarjottujen esiintymistilaisuuksien määrään.
Kun keksin alkaa kutsua itseäni viihdetaiteilijaksi yleisön nauru muuttuikin positiiviseksi asiaksi ja pian minulla oli keikkaa, kuin ketulla nenää. Tapahtuipa esityksessä tai sen ulkopuolella mitä tahansa haavereita tai kommelluksia voin sanoa sen olevan huumoria.
Ja minullehan sattuu ja tapahtuu.
Fiksut kuteet sekä huippuunsa trimmattu ja elastinen kroppa ovat kuitenkin kaiken A ja O.
Olenkin huomannut että mitä paremmin työni teen, sitä naurattavampi olen.
Hellurei!