Savotastaan selvinneet
Hepskukkuu!
Tänä aamuna oli puiseva olo, sillä nukuin kuin tukki.
Tänäänkin on ulkona reilusti pakkasta, paitsi että hyytävä oli tunnelma sisälläkin.
Minä ja allekirjoittanut, sekä Naapurin Arvi, pohdimme tänään
suhdettamme alkoholiin, paitsi että vaimoväen painostuksesta. Molempien
vaimot toruivat meitä ja me Arvin kanssa istuimme penkillä nöyrinä ja
hiljaisina. Yhtä nöyrinä olimme viimeksi silloin, kun jäimme
rippikoulussa kiinni, syötyämme salaa pastorin eväät. Arvi puolustautui
väittämällä, että mitään suhdetta ei ollut, että hän ja lempijuomansa
alkoholi ovat vain ystäviä. Minä en puhunut mitään, sillä olin oppinut,
että pedon kohdatessaan on parasta näytellä kuollutta.
Lopulta minun oli kuitenkin pakko puhua.
Kerroin vaimoväelle, että jos valasta lyö harppuunalla, se hätääntyy ja syöksyy syvyyksiin niin lujaa että lyö päänsä merenpohjaan ja kuolee. Naiset eivät ymmärtäneet sanaakaan puheestani, paitsi että en kyllä itsekään. Vaimoväki ei tahtonut paljastaa meille ymmärtämättömyyttään, joten he vaihtoivat lennosta toiseen puheenaiheeseen, paitsi että niin kuin naisilla on tapana.
Jos yöhuoltamolla on viehkeä tyttö kassalla ja olet epätietoinen ruoan hinnasta, ei kannata kysyä, että mitä suuhun paneminen maksaa? Paitsi että rumpalimme Jallu kysyi ja tyttö hälytti vartijat paikalle.
Ryhdyimme Arvin kanssa harrastamaan vaimoväen lepytystä. Arvi keitti kahvit ja minä leivoin kuppikakkuja. Kun tarjoilin leivonnaisiani, kaikki maistoivat niitä ahnaasti, paitsi että sylkivät heti suunsa tyhjäksi. Leivonnaiseni olivatkin sylkykuppikakkuja.
Toisinaan naiset ryhtyvät harrastamaan raskaana olemista. Raskaus voi helposti tarttua naisesta toiseen. Pankissa tähän on varauduttu hyvin. Raskaana olevia naisia ei päästetä, tartuntariskin vuoksi, liian lähelle kassalla työskenteleviä pankkineitejä. Turvallisen matkan päähän kassaneideistä, on odottaville naisille varattu ihan oma paikka, asiointi varten. Lattiassa on viiva, jonka vieressä lukee: Odota tässä!
Pienoinen epäonni on toisinaan vainonnut minua, mutta on minulla ollut
elämässäni onnistumisiakin. Nuorempana olin aivan hurja pituushyppääjä.
Laaksonkylän mestaruuskisoissa tarvittiin viisi miestä voittamaan minut.
Minä oli se kuudes.
Kerran olisin päässyt papiksi Kälviälle, paitsi että eivät ottaneet.
Jos
vetää ensin sukkahousuista irti leikatun jalkaosan päähänsä ja vasta
sitten pipon, niin ei mene, tuiskukelillä lumi silmämuniin, paitsi että
pankkiin meno, niissä vetimissä, oli kyllä virhe.
Hellurei!