Pajunkuorta
Hepskukkuu!
Tänä aamuna tuntui kuin huone olisi keinahdellut, paitsi että olin nukahtanut keinutuoliin.
Eilisen kissankarkotusoperaatio jälkeen oloni
oli melkoisen ohut. Niskani oli jumissa, keinutuolissa nukkumisesta
ja päätäni jomotti. Etsin puukkoni ja kävin katkaisemassa
naapurin metsästä muutaman pajunoksan.
Pajun kuoressa on
salisylaatteja, minkä vuoksi kuorien imeskely auttaa päänsärkyyn,
paitsi että Jallun suusta tulee usein pajunköyttä. Salisylaatit
imeytyvät ruoansulatuskanavasta elimistöön ja hajoavat siellä
salisyylihapoksi, joka on tulehduskipulääke. Mikäli ihmiset
kantaisivat mukanaan pajunoksia ja imeskelisivät niitä, ei heidän
tarvitsisi ostaa kalliita särkylääkkeitä apteekista.
Itse
otan sopivan palan pajunkuorta suuhuni, pureskelen ja imeskelen sitä
aikani kunnes sylkäisen sen pois, paitsi että vaimoväen mielestä
lattialle ei saisi sylkäistä.
Naulasin käytöstä poistetut sukkahousut keittiön
seinään ja sylkäisen kuoret sukkahousun, joka toiseen lahkeeseen.
Sukkahousuissa kuoret kuivuvat ja täyttyneen lahkeen voi kätevästi
polttaa saunan pesässä. Mikäli käytettyjä sukkahousuja ei ole
tarjolla, voi kuoret sylkeä yhtä hyvin uusiin. Tällöin tulee
toimia seuraavasti: Kun kuoret ovat kuivuneet, ne poistetaan
lahkeesta ravistelemalla ja sukkahousut annetaan naisväen
käyttöön.
Meidän kylällä oli aikoinaan muuan mies, joka
korjasi ja uudisti hautakivien kirjainten ja numeroiden kultauksia.
Nosturinkuljettaja Jarski Peltonen oli ollut nuorena miehenä
kesätöissä miehen yrityksessä.
Työ oli tarkkaa puuhaa. Ensin kirjaimet pestiin mäntysuovalla ja sen jälkeen huuhdeltiin huolellisesti. Kirjainten kuivuttua niihin levitettiin liima, jonka päälle tuli kultapulveri. Jarski kertoi, että hän työskenteli aina hansikkaat kädessään, mutta isäntä oli työskennellyt paljain käsin. Isännän kädet olivatkin olleet yltä päältä kultamaalin peitossa. Kun Jarskin työsuhde oli syksyllä päättynyt, oli hän saanut huomaavaiselta isännältään lopputilin lisäksi, kultaisen kädenpuristuksen.
Joitakin vuosia sitten täällä
meillä Laaksonkylässä oli posteljooni, joka jakoi postia vanhalla
Solifer mopedillaan. Taas kerran oli posteljoonilla jäänyt ryyppy
päälle ja hän karautti mopedillaan täyttä vauhtia Naapurin Arvin
talon portaisiin. Mopedi pysähtyi portaisiin, posteljooni
kukkapenkkiin mutta postisalkun sisältö levisi pitkin pihaa. Arvi
heräsi hirveään ryskeeseen ja tuli ulos katsomaan mitä oli
tapahtunut. Hetken Arvi katseli portailta ympärilleen, raapi
mahaansa ja meni sitten takaisin sisälle. Arvin vaimo oli myös
herännyt meteliin ja kysyi Arvilta, mitä pihalla oikein oli
tapahtunut?
-Ei mitään ihmeellistä. Syksy vain taitaa olla
tulossa... oli koko piha täynnä lehtiä. Vastasi Arvi.
Kävin
hakemassa sylillisen polttopuita liiteristä. Ilokseni havaitsin,
että eilinen kissankarkotus operaatiomme oli toiminut. Kissa ei
ollut käynyt tarpeillaan liiterissä. Vein polttopuut olohuoneen
takan vieressä olevaan puulaatikkoon, paitsi että olohuone haisee
nyt etikalle.
Hellurei!