Lahjoja on.

15.12.2015

Hepskukkuu!

Tänään minut valtasi tunne, että joulu on ovella, paitsi että se olikin Naapurin Arvi. Arvi oli myös jouluisissa tunnelmissa. Hän oli tavannut aamulla tontun, mutta muuten mukavan lääkärin. Arvi kertoi, että Peltosen Jarski ja rumpalimme Jalo Viinanen, keikkailivat joulupukkina ja tonttuna. Ennen joulua kaksikko esiintyy kaupoissa, pikkujouluissa ja muissa tapahtumissa, sekä jouluaattona kodeissa. Totesimme Jarskin ja Jallun sopivan tehtävään, kuin punakuonon Petterille. Onhan Jarski melkoinen tonttu ja Jallu ihan mahdoton pukki.

Joulutunnelmaan päästyäni, päätin kirjoittaa Joulupukille. Laadin lahjatoivelistani huolella, paitsi että kopioin viimevuotisen lahjalistani. Hahmottelin sitä ensin lyijykynällä ruutupaperille. Sujautin ovelasti mukaan muutaman tarpeellisen ja hyödyllisenkin toiveen ikään kuin luomaan uskottavuutta. Lahjalistani oli seuraavanlainen:

1. Kaksi pulloa Jaloviinaa (Huuliharppujen puhdistukseen)

2. Villasukka (Hyödyllinen koska pitää jalan lämpimänä)

3. Uusia huuliharppuja (Ainakin A, C, D, ja G-duuri)

4. Villasukka (Hyödyllinen koska pitää toisenkin jalan lämpimänä)

5. Vielä yksi pullo Jaloviinaa (Koska huuliharppujakin tulee lisää)

6. Nenäkarvatrimmeri (Hyödyllinen sillä nenäkarvojen katkominen keittiösaksilla on sama kuin kaivaisi verta nenästään.)

Vaimolla ja minulla oli muuten pari viikkoa sitten hääpäivä, paitsi että unohdin sen. Vaimo oli ostanut minulle oikein lahjan. Valtavan ison suurennuslasin... Että näkisin, miten vähän rahaa tuon tähän talouteen.

Naiset ovat sitten turhamaisia... suuttuvat noin vähästä.

Hellurei!

Edellinen   Seuraava

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita